Heinolan kaupunki
Heinola on merkittävä teollisuuskaupunki. Luonnonkauniissa Heinolan kaupungissa voi nauttia myös monimuotoisista kulttuurielämyksistä.
Tietoa Heinolan kaupungista
| Perustettu | 1839 | |
|---|---|---|
| Väestö | 20 727 asukasta | (31.12.2006) |
| Pinta-ala | 839,34 km2 | |
| Maapinta-ala | 676,76 km2 | |
| Vesipinta-ala | 162,58 km2 | (sisävesiä) |
| Asukastiheys | 25 asukasta/km2 |
| Tuloveroprosentti | 19,00 % | (v. 2007) |
|---|---|---|
| Yleinen kiinteistöveroprosentti | 0,76 % | (v. 2007) |
| Kaupunginjohtaja | Hannu Komonen | |
|---|---|---|
| Kotisivut | www.heinola.fi |
Heinolan sijainti
| Lääni | Etelä-Suomen lääni | |
|---|---|---|
| Maakunta | Päijät-Hämeen maakunta |
Heinolan historia
Seudun asutus vakiintuu 1700-luvulla
Heinolan seudulla on asutuksen merkkejä jo varsin kaukaisiltakin ajoilta, mutta tienoot säilyivät suurimmaksi osaksi eräalueina ja harvaan asuttuina aina 1700-luvulle asti. Jyrängön virran poikki kulki tosin vanhoista ajoista saakka niin sanottu suuri Savon tie Hollolan Lahdesta pohjoiseen. Seutu kuuluikin kirkollisessa suhteessa Hollolaan.
Heinolan oli Hollolaan kuuluva erämaakylä. Sen merkitys mullistui perusteellisesti vuonna 1776, jolloin kuningas Kustaa III teki Heinolasta kahtia jakamansa Kymenkartanon läänin uuden hallintokeskuksen. Jyrängön virran pohjoisrannasta tuli talouden ja hallinnon keskus.
Hallintopaikka ja viinantuottaja
Paikkakunnalle asettui asumaan lääninhallituksen virkamiehiä 1790-luvulla. Saatiin lääkäri, apteekki ja sairaalakin. Residenssin markkinat tulivat ympäristön suosimiksi. Tarinan mukaan Vänrikki Stoolin tarinain runo "Vänrikin markkinamuisto" liittyy juuri näihin markkinoihin.
Näihin päiviin säilynyt keskustan ruutukaava on peräisin vuoden 1785 tonttikartasta, johon jo sisältyi nykyinen Maaherran puisto.
Vanha Heinola oli tyypillinen hallinto- ja kauppapaikka, jossa asui erilaisia käsityöläisiä: seppiä, puuseppiä, kulta- ja kelloseppiä, värjäreitä, nahkureita, kankureita, sorvareita, muurareita, maalareita, räätäleitä jne. Oli tuuli- ja vesimyllyjä, myöhemmin sahoja, nahkatehdas ja konepajakin.
Asukasluku oli 1800-luvun alkukymmeninä noussut noin tuhanteen. Elinkeinonharjoittajia oli houkuteltu paikkakunnalle lehti-ilmoituksin, ja Heinolaan muuttikin lukuisa joukko eri käsityöalojen edustajia. Huomattavaksi kehittyi viina- ja olutteollisuus, joka alkoi jo 1700-luvun lopussa ja voimistui 1800-luvulla.
Seminaari ja kylpylä piristävät kaupungin elämää
Suomen muuttuminen Venäjään kuuluvaksi suuriruhtinaskunnaksi 1809 siirsi maamme itärajaa idemmäs, ja uusi läänin hallintokeskus perustettiin Mikkeliin. Korvaukseksi Heinolalle haettiin kaupunkioikeuksia, jotka lopulta saatiinkin 1839 keisari Nikolai I:n allekirjoittamana.
Autonomian ajan loppuvuodet Heinola vietti pienen maakaupungin hiljaista elämää. Vuosisadan vaihteen tienoilla kaupunkiin perustettiin kaksi laitosta, joilla tuli olemaan kauaskantoinen merkitys: seminaari sekä kylpylä, joka oli pitkän aikaa suosittu sekä koti- että ulkomaisten kylpyvieraiden keskuudessa ja vilkastutti poikkeuksellisesti entisen Heinolan kesäelämää. Kylpylän toiminta päättyi toiseen maailmansotaan, ja seminaari lakkautettiin opettajainvalmistuksen uudelleenjärjestelyjen yhteydessä 1972.